Arjen pelastaja saapuu hiljaa hyristen


10.7.2024

Julkaistu Länsi-Savo 10.7.2024

Kuljetusrobot saapuvat Mikkeliin – ympäristöystävällinen ja sympaattinen pienten ostosten arkea helpottava palvelu on saatavilla kesäkuusta alkaen Rantakylän ja Peitsarin S-marketeissa sekä Nuijamiehen Salessa. Elokuussa palvelu laajenee myös Urpolan S-Marketin alueelle.

On arkiaamu ja kello lähes­tyy kahdeksaa. Rantakylän S-Marketissa Mikkelissä kul­jetusrobojen työpäivä on alkamai­sillaan. Myymälän henkilökunta on nostanut robottinelikon kaupan edustalle, sisäänkäynnin viereen. Kuljetusrobojen työpäivä noudattaa kaupan aukioloaikoja, maanantais­ta lauantaihin aamukahdeksasta il­tayhdeksään. Sunnuntaisin akkuja ladataan pari tuntia pidempään, aa­mukymppiin saakka.

Kuljetusrobo odottelee malttamat­tomana. Sen kahden kauppakassin kokoinen säilytysloota on juuri puu­nattu puhtaaksi. Robotti on alkanut tunnistaa kotipaikkansa Rantakylän S-Marketin ympäristöä, josta käsin se kuljettaa asiakkaiden arkea pelasta­via tilauksia parin kilometrin säteellä.

Kaupan ovesta astuu tuttu ihmis­työkaveri Laura Ihalainen, kantaen kahta ostoskassia. Hän avaa luukun ja, kyytiin sujahtaa selvästikin jokin pakastealtaan tuote. Kenties jääte­lö? Luukku sulkeutuu ja kuljetuksen koordinaatit ilmestyvät robotin ko­valevylle päämääräksi. Robotti läh­tee matkaan rauhallisesti. Kun reitit tulevat ajan myötä tutummaksi, se uskaltaa kiihdyttää vauhtia. Sitten sitä ei saa enää kuin vain ripeästi kä­vellen kiinni.

Kuljetusrobot kulkevat vain ke­vyen liikenteen väylillä. Autoteille niil­lä ei ole mitään asiaa, eikä autotei­tä ole edes reittivalintoihin piirretty. Ostoskassit ne toimittavat muuten kyllä kaikkiin osoitteisin, joihin kevy­en liikenteen väylää parin kilometrin säteellä kotikaupasta riittää. Robo­tit voivat esimerkiksi tuoda piknik­eväät puiston kulmalle.

 

MATKANTEKOA VOI SEURATA SOVELLUKSELLA

Asfaltin epätasaisuudet ja betoni­set kynnykset ne ylittävät helposti, soratielläkin hiekka vain rapisee nii­den renkaiden alla. 12 kameraa aut­tavat robotteja hahmottamaan suo­jatiet, liikennevalot sekä muut tiel­lä liikkuvat. Ne osaavat kiertää suju­vasti hitaammin kulkevat tai varsi­naiset esteet. Jos matkalle osuu sel­laiset liikennevalot, jotka edellyttä­vät napin painantaa, robotit osaavat pyytää apua.

Jos ne joutuvat kiipeliin, ne otta­vat yhteyttä Starship­-yhtiöön, jos­ta ne ovat lähtöisin. Sieltä robotteja voidaan auttaa etänä, tai jos ne ovat pahassa pulassa, niille avuksi nimet­ty henkilökunta hälytetään paikan päälle. Joskus myös muut tielläliik­kujat auttavat. Kovin hevin kuljetus­robot eivät kyllä apua tarvitse, sillä ne havainnoivat ympäristöä tehok­kaasti ja oppivat reiteillä koko ajan lisää. Kuusi pyörää pitävät ne tuke­vasti tienpäällä, myös talvella.

Robotti saapuu määränpäähän al­le tunnin kuluessa tilauksen lähet­tämisestä. Asiakas osaa odottaa ro­bottia, sillä hän on silmäillyt sen re­aaliaikaista matkantekoa S-Kaupat­ sovelluksessa. Perille saapuessaan robotti odottaa, että asiakas kuittaa sovelluksessa kuljetuksen saapu­neen ja klikkaa painiketta, joka avaa luukun. Näin robotit varmistavat, et­tä ostokset päätyvät oikealle tilaajal­le. Muiden on turha yrittää – robotit osaavat pitää kovaa ääntä, jos joku meinaa päästä ilmaisille apajille. Nii­den kamerat myös kuvaavat kaltoin­kohtelijoita.

Kun asiakas on avannut luukun, kuljetusrobo ilahduttaa häntä soit­tamalla tilanteeseen sopivan sävel­män. Asiakkaan nostettua ostokset, robotti jatkaa matkaa takasin koti­myymälään samaa tuttua reittiä.

Iltayhdeksään mennessä on kul­jetusrobojen iltatoimien aika. Ihmis­työkaverit pyyhkivät ne puhtaaksi päivän katupölyistä ja laittavat yök­si latautumaan. Aamulla kuljetus­robot ovat jälleen virtaa täynnä uu­teen päivään ja uusiin kuljetusseik­kailuihin!

1. Asiakkaan tilaamat tuotteet kerätään ja skannataan kaupassa kuljetusta varten.

2. Ennen kuljetusta tuotteet kirjataan kassaan tavalliseen tapaan.

3. Kuljetusrobotin kyytiin mahtuu tavaraa kahden kauppakassillisen verran.

4. Tuotteiden perille vieminen onnistuu robotilta itsenäisesti.

 

Robokuljetus on vikkelä ja helppo

KAHVIMAITO LOPPUI ja olet kiinni Teams­palaverissa seuraavat pari tuntia? Yllättikö nälkäkiukku kesken kivan puistopäivän? Vyöryikö ke­säflunssa päälle ja jääkaappi huu­taa tyhjyyttään? Ei hätää. S­-ryhmän kuljetusrobo toimittaa jopa kaksi ostoskassillista arjen tarpeita pie­nellä kustannuksella perille saak­ka – 2 kilometrin säteellä toimipis­teistään Rantakylässä, Peitsarissa ja Nuijamiehen seudulla, myymälöi­den aukiolojen puitteissa.

Robokuljetuksella voit tilata kaik­kea muuta paitsi ikärajallisia tuot­teita kuten alkoholia ja tupakka­ tuotteita.

Parhaimmillaan kuljetusrobo on juuri arjen äkillisten tarpeiden pe­lastajana. Robokuljetuksien hinta on alkaen 1,90 €.

 

Näin tilaat kuljetusrobolla

1. Avaa S-Kaupat sovellus.

2. Kirjoita osoite, johon haluat toimituksen.

3. Jos robokuljetus on osoit­teeseen mahdollinen, se tulee valikkoon vaihtoehdoksi. Jos ei, voit klikata katso kulje­tus­alueet ja kirjoittaa hakuun myymälää lähemmän osoit­teen, josta voit noutaa.

4. Hyväksy kuljetuspiste.

5. Tee ostokset ja seuraa sovelluksesta robotin matkaa.

6. Kun robotti saapuu perille, kuittaa se sovel­luksessa. Samalla saat klikattua luukun auki.

 

Jäikö jokin kuljetusroboihin liittyvä asia askarruttamaan? Katso täältä usein kysytyt kysymykset:

https://www.s-kaupat.fi/tuki/robokuljetuksella-tilaaminen